On pikkujoulujen aika. Aika, jolloin se nutturapäisinkin byrokraatti ja toimistotantta aukaisee sen kireän nutturansa, heittää sen vuoden päivät komerossa viruneen paljettimekon ylleen ja ampaisee tanssilattialle ja antaa lantion keinua kuin huomista ei olisi. Touhu ei ole aivan perheen pienimmille sopivaa, siinä aitaa kaatuu ja tanner ryskyy kun härmän häjyt ja pohjolan pirkot pistää jalalla koreasti kreisibailaten pikku simassa Tanssii tähtien-hengessä.

 

Meidän firman kaukaa viisas, tiedoiltaan, taidoiltaan sekä erinomaisuudessaan lähes jumalan asemaan itsensä korottanut ylivertainen johto oli päättänyt, että pikkujoulu pidetään tänä vuonna perjantaina eli ensin tehdään normaali työpäivä ja sitten polkaistaan käyntiin varsinainen ohjelma kuitenkin niin, että naisväellä on aikaa laittautua illan kemuja varten. Työpäivä päättyi neljältä ja pikkujouluohjelma alkoi kuudelta Casino Helsingin Fennia-salissa joten päätin kollegani Jussin kanssa lähteä kietaisemaan muutamat oluet läheiseen ravitsemusliikkeeseen.

 

Jussi oli todellinen seuramies ja kosmopoliitti, joka on kiertänyt maat ja mannut, aina Muoniosta Macaoon. Jussin elämässä lasinen laulukirja oli näytellyt joskus suurtakin roolia ja olipa Jussi viime keväänä käynyt muutaman kuukauden lataamassa akkujaankin Lapualla Minnesota-hoidossa. Mutta kaikesta huolimatta, ja ehkä myös tästä johtuen, Jussi oli pirun hauskaa seuraa, joten lyöttäydyin Jussin seuraan mielelläni olihan minulla oiva tilaisuus tutustua mieheen paremmin ja saatoimme kerrankin puhua rauhassa muistakin kuin työasioista.

 

Ajanviettopaikaksemme valikoitui Porthaninkadulla sijaitseva tarunhohtoinen seurusteluravintola Oiva, jossa kävi pian selväksi ettei Jussin juomakäyttäytyminen sitten Pohjanmaan reissun ollut juurikaan muuttunut, sillä Jussi nautti juhlimisesta edelleen eikä hapan ehtinyt tuopissa väljähtymään. Hädin tuskin olin ehtinyt puraissut ensimmäistä ohrapirtelöä kun Jussi jo vaappui baaritiskille tilaamaan kolmatta. Että miehellä voikin olla kova jano.

 

Jussin elekieli alkoi baaritiskillä teutaroitaessa olla jo sen suuntaista, että tästä tulisi vielä kostea ja värikäs ilta. Kohtalaisen riehakasta sinkkuelämää viettävä Jussi kantoi pöytään prikallisen valkovenäläisiä ja aloimme kahteen mieheen kiskoa drinksuja helttaan niin, että hetken päästä molemmilla alkoi jo nenänpäät mukavasti punoittaa niin kuin tietysti pikkujoulun teemaan perinteisesti kuuluikin. Jussi kertoi ettei selvinpäin jaksanut kuunnella toimitusjohtajan alkusanojen liirun laarumeita ja Jussista näki, että eilisen tilipäivän anti poltteli taskussa ja miehen käyttäytyminen alkoikin pikku hiprakan myötä olla kuin Euroopan omistajalla. Oli minun vuoroni hoitaa seuraava tilaus ja päätin käydä hakemassa tasapuolisuuden nimissä samanlaisen lastin kuin Jussi.

 

Väkeä oli saapunut sitten baariin tulomme huomattavasti enemmän ja jouduinkin täyden tarjottimeni kanssa pujottelemaan tiskiltä kohti pöytäämme kuin Kalle Palander konsanaan. Vaikka koitin edetä pöytäämme kuinka hienovaraisesti väylälleni kiilasi joku testosteronilla ryyditetty kääpiön mittainen, mutta lihaksiltaan julmettu salimörkö vesimelonit kainalossa. Karjaisin, että pois tieltä ananas-tukkainen viikunapää, enkä älynnyt että sillä oli kavereita messissä niin kuin näillä rääpäleillä on yleensä tapana olla tappelua hakiessaan. Pian olin kolmen kännisen salimarkun ympäröimänä enkä kyennyt kuin ihastelemaan kuinka helvetissä jonkun ihmisen rintalihakset voivat olla kuin mannerlaatat, ihan sairasta.

 

Tuijotin könsikkäiden kolossaalisia rintalihaksia kuin mykkä pimperoa ja hetken tuntui siltä, että aika pysähtyi. Aika pysähtyy, juomari ei, sanoo vanha viidakon sanonta ja tämä piti paikkansa tälläkin kertaa. Kuin kuolemaa halveksuen Jussi vapaapainikehistä tutulla liikkeellä baaritiskiltä ponnistaen hyppäsi hurjasti ulvoen isoimman körmyn selkään joka ei tosin hievahtanutkaan. Jussilla oli täysi kiukku päällä ja intoa oli vähintäänkin yhtä paljon kuin Pasi Rautiaisella kisastudiossa eikä lihaskimppua lopulta tarvinnut kauaa yllyttää mukaan tanssiin. Pian baaritiskin tuntumassa oli päällä täysi tivoli ja iskuja sateli oikealta ja vasemmalta. Portsari kiirehti paikalle ja toimi aluksi erotuomarina kuin Seppo Mäkelä aikoinaan Pasi Nielikäisen ja Sami Heleniuksen nahistellessa, mutta kyllästyttyään tilanteen toivottomuuteen, nakkasi koko rähinäporukan ns. niskaperse-otteella pihalle. Siinä hötäkässä Jussin aikoinaan rippikouluasuksi ostettuihin pyhäpöksyihin tietysti paloi asfaltista polveen reikä.

 

Tässä vaiheessa minullakin alkoi hieman kiehua ja näytti uhkaavasti siltä, että tilanne eskaloituisi käsirysyksi. Minulta löytyi kuitenkin sen verran itsesuojeluvaistoa, että nyt oli viisainta ottaa ritolat, sillä olisi ollut suoranainen itsemurha ryhtyä pystypainiin kolmen hormoneilla turvotetun apinan kanssa. Lähdin hölkyttelemään Ympyrätalon suuntaan karkuun Jussin kanssa kuin ”Coloradon susi” Risto Ulmala loistonsa päivinä ja ajattelin karistaa salipellet ripeällä spurtilla viimeistään Hakaniemeen saavuttaessa.

 

Hullulla on suuttuessa hullun voimat, koska hetken päästä huomasin, että nuo penteleet olivat aivan kannoillani. Siinä me sitten juostiin perjantairuuhkassa pitkin Siltasaarenkatua kohti keskustaa, minä ja Jussi letkan kärjessä ja bodarit perässä. Onneksi minulta löytyi kestävyysjuoksutaustaa nuoruudesta ja saimme repäistyä pienen kaulan takaa-ajajiin. Itsesiassa olin hyvin yllättynyt kuinka Jussi, joka eli kaasuun pakatuilla voileivillä ja porilaisella keskioluella, jaksoi kipittää niinkin hyvää vauhtia.

 

Ovelana miehenä ajattelin saavuttaessa Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kohdalle, että hyppään ketterästi aidan yli, sillä tuskin nuo punttipossut taipuvat korkean aidan ylittämiseen. Tuurijuopoksi ja täysin liikuntaa harrastamattomaksi Jussi oli jopa yllättävän liukasliikkeinen kaveri, mutta oma suoritukseni ei ollut aivan yhtä sulava. Kiipesin rauta-aidan päälle, mutta alkuillan valkovenäläiset painoivat suoritukseni tehoa niin, että pantterimaisen ylityksen sijaan jäin housuistani kiinni aidalle. Siinä minä roikuin kannikat paljaana pää alaspäin ja hormonihirmut nauroivat vedet silmissä. Juuri kun muskelimörssärit päättivät antaa meille elämämme opetukset niin sinivuokkojen Mondeo kurvasi viereen. Bodarit ottivat hatkat ja putosin naamalleni siihen pöpelikköön. Persposket vilkkuen kinkkasin yhdessä Jussin kanssa karkuun kasvipuutarhan uumeniin tinanappien huudellessa peräämme.