keskiviikko, 7. elokuu 2019

Kardaanikunkkuilemassa Teiskossa

Jumalavita, viime viikonloppuna Tampereen Teiskossa mäjähti ja oikein kunnolla, ainakin vaikut saivat totaaliset lähtöpassit maata kiertävälle radalle ulisevien ralliautojen ja pubitörpöttelyn myötä! Kaveri on aikeissa ostaa päräyttää palasen ehtaa suomalaista kansallisromantiikkaa maatilan muodossa aittoineen kaikkineen ja tottahan siellä ranchilla oli pakko käydä visiteeraamassa ja vihtomassa pois sorjasta vartalosta kaupungin pölyt.

Saavuttaessa kustannuspaikalle, pihalla grillin ympärillä, huseerasi stetsonilla varusteltu haciendan isäntä, joka tervehti tulijaa kuin kaikkien oman elämänsä länkkäreiden kingi, JR Ewing, konsanaan. Grillimaisterina operoinut illan herra ja hidalgo mainitsi, että ihan kivenheiton päässä oli käynnissä jokamiesautoilutapahtuma Kardaanikunkku, joka varmasti ainakin monelta elämänsä älypuhelimelle menettäneeltä tulevaisuuden veronmaksajalta on jäänyt tyystin kokematta. Pakkohan se oli käydä itsekin katsastamassa mistä on kyse, kun kerran oli näille leveysasteille Mansen periferiaan saavuttu…

Suomi on täynnä toinen toistaan hulvattomampia kesätapahtumia; on eukonkantoa, hiljaisuuden retriittiä, sankohiipimisen SM-kisoja, suopotkupalloa jne., mutta kyllä kardaanikunkku pubeineen vei fiiliksellään voiton. Kuvitelkaa kuulas kesäilta ja lähes tuhat kerosiinin, apulannan ja moottorisahan tuoksuista lippispäistä äijän körilästä kuuntelemassa umpitunnelissa suomirokin kruununjalokiveä Popedaa. Huh, huh. Paikalla oli sellainen määrä bensalenkkareiden ja rasvanäppien tarjoamaa testosteronia, että jos tuon energian saisi pullotettua, saisi tuolla energialla lämmitettyä vähintäänkin Itä-Helsingin…

Näissä muutakin kuin kansalaisluottamusta nauttineiden alfaurosten kinkereissä ei salaattipuffettia, sushibaaria tai eksoottisia sateenvarjodrinkkejä nähty, mutta ilmeisesti eurooppalaiset juomatavat olivat kantautuneet härmän perukoillekin, sillä siideriä ihme kyllä löytyi juottolan verrattain niukasta tarjonnasta. Juoko tosiäijätkin siideriä?! Ainakin allekirjoittaneella on ollut aina sellainen ilmeisesti virheellinen kuvitelma, että siidukka on lähinnä pissisten, purjehduskenkäisten slipoveriveijareiden janojuoma…

Fiilis oli hurmosteltassa vähintäänkin yhtä korkealla kuin Ed Sheeranin keikalla ja mikä ilahduttavinta ei rähinäviinaa oltu nautittu lainkaan. Crocseihin ja mustiin Jokkis-tiimihuppareihin sonnustauneet rujot ukot teuroivat cover-bändin musisoidessa kuuden promillen humalassa kuin ankat ja taisipa siellä joku tapailla jotain yhteislaulun tapaistakin, mutta ihan Allsång på Skansenin kaltaiseen hurlumhei-meininkiin ei Teiskossa ylletty. Kuitenkin suomalaiseen kesäillan viettoon niin tyypillinen pystypaini ja rähinöinti loisti poissaolollaan, vaikka joku peijaisissa jo illan pikku tunneilla veti nelivedollakin pöydän alla. Täytyy sanoa, että kyseessä oli elämys isolla E:llä ja hieno tapahtuma, joka kannattaa tulla tsekkaamaan kauempaakin…

keskiviikko, 7. elokuu 2019

Festarisäätöä

Ei ole enää festivaalitörpöttelykään helppoa, kun eletään kvartaalitaloudessa. Ennen muinoin festarireissulle riitti festariliput, tukku riihikuivaa ja reppu täynnä nesteitä. Ja ehkä hammasharja. Yösijan saattoi sitten etsiä yön pikkutunneilla kun sellainen oli ajankohtaista. Nykyään festivaaliviikonloppu ei ole vain pelkkä reissu, vaan tarkoin suunniteltu ja aikataulutettu projekti.

Koko prosessi lähtee liikkeelle siitä, että perustetaan whatsup-ryhmä, jossa koitetaan pari kuukautta etsiä jokaiselle sopivaa ajankohtaa ja tässä kohtaa aletaan jo yleensä organisoitua, jostakin kuin itsestään muovautuu projektipäällikkö, ruokavastaava… Tässä vaiheessa käydään tarkoin läpi myös mahdolliset ruoka-allergiat, vähähiilarisella ruokavaliolla olevat jne…

Festarit ei ole suinkaan pelkkää hurvittelua, vaan osa tarkkaan toteutettua kokonaisuutta, joka rakentuu suunnitelmallisuuteen, suorittamiseen ja kustannuslaskentaan. Heti alkumetreillä käydään kolmikantakeskusteluissa (perheen aikuisosallistujat, kotiin jäävät lapset ja festariviikonlopun lastenhoitajat) kanssa yksityiskohtaisesti läpi mistä on kyse. Millimetrin tarkkaa työryhmätyöskentelyä johtaa luonnollisesti hallitus (vaimo). Paneelikeskusteluissa käydään puheenjohtajan johdolla läpi asialistan mukaisesti mm. muonitus (mitä syödään), fasiliteetit (missä yövytään) sekä logistiikka (millä siirrytään alueelle)… Yksi luonnollisesti keskeisistä seikoista on tietysti tavoitteiden määrittäminen (mitä yhtyeitä halutaan nähdä) sekä budjetti (halutaanko panostaa esim. VIP-lippuihin). Yleensä hallitus, joka myös muodostaa johtoryhmän, on näissä keskusteluissa hyvinkin aktiivinen, vaikka itse toimeenpano jääkin harmittavan usein suorittavan tahon (perheen mies) harteille.

Ennen itse festivaalipaikalle saapumista määritellään uhat ja mahdollisuudet swot-analyysin mukaisesti: uhkia ovat luonnollisesti mm. sadekuurot sekä esimerkiksi liiallinen nesteiden tankkaus. Mahdollisuuksia taas tarjoaa esimerkiksi ilmainen narikka, josta voi käydä esim. nappailemassa mahdollisesti omia juomia niin tilanteen vaatiessa jolloin etukäteen määritelty budjetti voi hyvinkin jäädä jopa alijäämäiseksi. Itse festivaaleilla toimitaan tismalleen etukäteissuunnitelman mukaan eikä sooloilua (esim. jonkin ryhmän jäsenen mahdollista katoamista) suvaita. Ryhmäkuri on kovempi kuin persujen puoluekokouksessa. Ne bändit joita on sovittu kuunneltavan, myös kuunnellaan. Luonnollisesti kaikki tekeminen dokumentoidaan kännykkään ja instaan. Lopuksi käydään läpi systemaattiset ja tarkkaan määritellyt arviointi- ja palautekeskustelut, jossa jokaisen osallistujan suoritus arvioidaan asteikolla 1-5. Samalla analysoidaan koko festivaalijärjestäjien suoriutuminen sekä lyödään mahdollisesti lukkoon seuraava festivaali ajankohta. Tarvittaessa annetaan lopuksi palautetta festivaalijärjestäjälle somessa.

keskiviikko, 7. elokuu 2019

Autokaupoilla, taas...

Voi jumaleisson, taas autokaupoilla ja lähellä oli ettei tullut 20 000 euron kahvit...joku voisi jo alkaa luulla päivityksien perusteella, että elämä on vain yhtä Vehon, Laakkosen ja Rintajoupin välillä sukkulointia...

Tällä autokauppavisiitillä päästiin jo kauppojen hieromiseen asti, mutta sitten enkelinkasvoinen Jethro Rostedt-look-alike alkoi suoltaa sellaisia satuja ettei parempiin pystynyt edes edellinen pääministeri tai satusetä Runeberg. Tarinan iskijänä kaveri oli kyllä hauskempi kuin useimmat Stand Up-koomikot ja tv:n Putous-hahmot yhteensä... Meikäläisellä oli jo "ostohousut" jalassa ja siinä tuli käytyä läpi kaikki alan kliseet: "täydellinen huoltokirja, tällaisia timantteja helmiäisvärillä on harvoin tarjolla, kulutus kuin eco-autolla ja tilat kuin linja-autossa, kunnon vanhan liiton takaveto jossa kyyti ja kuskit ovat täyttä luksusta, tällä juhlavalla sporttimallilla ajaminen ei vaadi voimistelijan vartaloa eikä teräspakaroita, konjakinvärinen nahkasisusta jalopuukoristein joka tarjoaa ajatonta tyylikkyyttä, edellinen omistaja on vanha opettajarouva joka pitänyt autoa kuin kukkaa kämmellä..."

Alkoi vimmattu tinkaaminen ja välillä tuntui, että olin tullut turkkilaiseen basaariin tai Palsanmäen takapihalle. Ääni keskusteluissa nousi sellaisille desibeleille, että alkoi näyttää vahvasti siltä, ettei tälle absurdin banaalille keskustelulle tultaisi saavuttamaan diplomaattisen sivistynyttä päätöstä. Käärin jo hihoja siihen malliin, että pian tässä jouduttaisiin vetäisemään erä pystypainia, sillä jätkä nakkasi nuuskan huuleen ja riehui kuumana kuin hellan koukku. Uumoilin jo, että tässä täytyy olla joku piilokamera kyseessä... Lopulta päätin nipistää itseäni, että olin todella hereillä, eikä koko show ollut vain helkkarin huonoa unta...

Voitte jo varmaan arvata lopputuloksen. Auto jäi kauppaan ja allekirjoittaneen ajot jatkuu nykyisellä ruosteen raiskaamalla mutterivirityksellä, jossa vakiovarusteena toimii Xenon-valojen, navigaattorin, ajotietokoneen sijaan jeesusteppi ja nippusiteet...

keskiviikko, 7. elokuu 2019

Hyvää festarikesää!

Tuskin on juhannuksesta ja Jukka Pojan ”souda kesämies”-biisin rallattelusta selvitty, kun jo alkaa festivaalikausi. Vanha festariveteraani toki tietää, että parhaat bileet löytyy teltta-alueelta, mutta kovin on ajat muuttuneet tälläkin saralla; on kaikenlaista hotellipakettia, VIP-lippua ja sonnin kiveselämystä (Tikkurila festivaali). Pallibaari friteerattuine sonnin kiveksineen jos mikä sopii erinomaisesti tietysti näin Pride-viikon teemaan, mutta kyllähän vanha mudassa kannuksensa ansainnut festarikonna viittaa kintaalla tällaisille varhaisperunaspedeilyille. Nyhtökaura kasvisburgeria ja luomumansikoita buffet-pöydästä, hei ihan aikuisten oikeesti?!? Ja siihen tietty kylkeen jotain vähätanniinista ”hölmöilevää” kuivaa omenaviiniä tai juhannussimaa ja bändien välillä pari rundia porrasnousua aktiivisuusrannekkeen tahtiin…missä välissä korkataan iso Tapio?

Muistakaahan, että festariporukka tekee festareista onnistuneen ilman hedonistista Vippeilyäkin. Parhaimpiin frendeihin sekä Captain Morganiin ja Johnny Walkeriin, voi aina luottaa. Ei siinä mitään tofua basmatiriisillä ja minttu-kurkkuraidalla tarvita! Ja kun näiden ystävien seurasta nauttii, voi tapahtua ihan mitä tahansa, vaikka ajautua keskelle kantahämäläistä Zorbaksen kantaesitystä tai päätyä tulkitsemaan Besame Muchoa pirkanmaalaiselle salsaa tanssivalle metallimiehelle…

Hyvää festarikesää kaikille, palleilla, tai ilman!

perjantai, 7. joulukuu 2018

Jouluvalot

Tiesittekö, että sivistynyt tapa harrastaa naapurivittuilua on iskeä joulun lähestyessä portin pieleen sellaiset valot, että kaupungin sähköpiikki posahtaa tappiin. Viime viikolla naapuritaloyhtiön viiksivallu elvisteli pihallaan töröttävällä joulukuusella, joten eilen meikämandoliino haki Honkkarista ikään kuin itsenäisyyspäivän kunniaksi, sellaiset värivalovilkkukilluttimet puitten oksille, räystäisiin, portaille, että nyt on pimeys poissa näiltä nurkilta! Lasten joululahjarahat siinä meni, mutta saatiinhan naapurin kääpä hiljaiseksi…

 

Asumme osakeyhtiössä paritalossa ja pian soi ovikello. Ajattelin, että paritalomme seinänaapurina majaileva ukkeli tuli kehumaan installaatiotani, mutta miehellä olikin toiset aatokset mielessä. Väitti kämppämme muuttuneen ilotaloksi! Lehahdin heti häpeästä punaiseksi, sillä muistin, että viikonloppuna kyllä sängynpääty kolisi aika lailla. Ei kuitenkaan siitä syystä mitä joku voisi luulla. Viikonloppuna oli siivouspäivä ja tulipa otettua imurilla oikein pölyt sängyn alusta myöden joten jouduin hieman siirtelemään sänkyä ja kolistelemaan. Aloin hädissäni selittää ettei meillä kyllä sellaista, korkeintaan kerran viikossa, lauantaina saunan jälkeen sivistyneesti… Seinänaapuri ei sanonut mitään, vaan osoitti näreessä roikkuvaa vilkkuvaloa. Kerroin tiukkaan, mutta asialliseen sävyyn, että joulukoristelu kuuluu kansalaisoikeuksiin ja taisinpa vanhasta muistista siteerata yksityisoikeuden ensimmäisestä luvusta muutaman pykälän. Kaikki moukat ei vain ymmärrä taidetta.

 

Vantaalla ei juuri nähtävyyksiä ole, mutta nyt on! Pisalla on kalteva torni, Pariisilla Eiffel-torni niin miksei Vantaalla voisi olla mualiman kuuluisimmat jouluvalot. En ihmettelisi lainkaan jos Kiasman taiteellinen johto tai matkailun edistämiskeskus ottaisi yhteyttä minuun yhteistyön merkeissä. Pääsylipputulot voisi tuoda kaivattua apua valtion kassaankin. Koko komeuden kruunasi sisäpuolelle asetellut kyntteliköt ja muut härpäkkeet. Näky oli vaikuttava valokaapelijohtoinen kaikkineen, vaikka itse sanonkin. Pienemmätkin tempaukset ovat yltäneet Guinnesin ennätystenkirjaan tai niille on myönnetty valtion apurahaa. Enkä muuten yhtään ihmettelisi jos kyseinen installaatio vielä nimettäisiin Unescon perintökohteeksi…