Tiesittekö, että sivistynyt tapa harrastaa naapurivittuilua on iskeä joulun lähestyessä portin pieleen sellaiset valot, että kaupungin sähköpiikki posahtaa tappiin. Viime viikolla naapuritaloyhtiön viiksivallu elvisteli pihallaan töröttävällä joulukuusella, joten eilen meikämandoliino haki Honkkarista ikään kuin itsenäisyyspäivän kunniaksi, sellaiset värivalovilkkukilluttimet puitten oksille, räystäisiin, portaille, että nyt on pimeys poissa näiltä nurkilta! Lasten joululahjarahat siinä meni, mutta saatiinhan naapurin kääpä hiljaiseksi…

 

Asumme osakeyhtiössä paritalossa ja pian soi ovikello. Ajattelin, että paritalomme seinänaapurina majaileva ukkeli tuli kehumaan installaatiotani, mutta miehellä olikin toiset aatokset mielessä. Väitti kämppämme muuttuneen ilotaloksi! Lehahdin heti häpeästä punaiseksi, sillä muistin, että viikonloppuna kyllä sängynpääty kolisi aika lailla. Ei kuitenkaan siitä syystä mitä joku voisi luulla. Viikonloppuna oli siivouspäivä ja tulipa otettua imurilla oikein pölyt sängyn alusta myöden joten jouduin hieman siirtelemään sänkyä ja kolistelemaan. Aloin hädissäni selittää ettei meillä kyllä sellaista, korkeintaan kerran viikossa, lauantaina saunan jälkeen sivistyneesti… Seinänaapuri ei sanonut mitään, vaan osoitti näreessä roikkuvaa vilkkuvaloa. Kerroin tiukkaan, mutta asialliseen sävyyn, että joulukoristelu kuuluu kansalaisoikeuksiin ja taisinpa vanhasta muistista siteerata yksityisoikeuden ensimmäisestä luvusta muutaman pykälän. Kaikki moukat ei vain ymmärrä taidetta.

 

Vantaalla ei juuri nähtävyyksiä ole, mutta nyt on! Pisalla on kalteva torni, Pariisilla Eiffel-torni niin miksei Vantaalla voisi olla mualiman kuuluisimmat jouluvalot. En ihmettelisi lainkaan jos Kiasman taiteellinen johto tai matkailun edistämiskeskus ottaisi yhteyttä minuun yhteistyön merkeissä. Pääsylipputulot voisi tuoda kaivattua apua valtion kassaankin. Koko komeuden kruunasi sisäpuolelle asetellut kyntteliköt ja muut härpäkkeet. Näky oli vaikuttava valokaapelijohtoinen kaikkineen, vaikka itse sanonkin. Pienemmätkin tempaukset ovat yltäneet Guinnesin ennätystenkirjaan tai niille on myönnetty valtion apurahaa. Enkä muuten yhtään ihmettelisi jos kyseinen installaatio vielä nimettäisiin Unescon perintökohteeksi…